Halun ilmentymistä voi opetella arkielämän ohesa
kiinnittämällä huomiota omien ja toisten kiinnostusten heräämiseen: kun kerrot
tai sinulle kerrotaan jostakin asiasta, joka herättää mielenkiinnon (sinussa
tai toisessa) aiheena olevaa asiaa kohtaan, voi pyrkiä erittelemään mielessään
sitä, kuinka ja millä perusteella tämä mielenkiinto syttyy; onko aiheena oleva
asia jotakin, joka koskettaa henkilöä itseään tai on kytköksissä hänen jo
olemassaoleviin kiinnostuksenkohteisiin? Vai onko innostuminen enemmän seurausta
siitä, että kiinnostus herättää kiinnostusta – aivan kuten joillakin ihmisillä
on tapana kiinnostua aiheista, joista potentiaalinen partneri on kiinnostunut?
Tällainen kiinnostuminen on sinänsä varsin ”aitoa”, mutta myös mahdollisesti
vain lyhytkestoista – koska halu on lähinnä kuin ”lainassa”, tai sen motiivina
on ennenkaikkea Toiseen (mieheen/naiseen) suuntautunut kiinnostus, joka haluaa,
että Toinen haluaisi itseä. Simppelimmin sanottuna: jos toivon, että minusta
kiinnostutaan, voisin kiinnostua jostakin, josta kohdehenkilö on kiinnostunut –
ja näin päästä ’samoille apajille’ hänen halunsa kohteen kanssa. Perimmälti
kuitenkin haluaisin, että tämä henkilö – Toinen – suuntaisi halunsa (myös)
minuun.
Toisen halun kohteeksi haluaminen voi toki olla myös mitä
voimakkain motivaattori: jos tyttö katsoo, että miesten kiinnostus on
suuntautunut tietynlaisen vartalon omaaviin naisiin – tulkinta, joka tuskin on
kovinkaan harvinainen nykypäivän erotisoidussa viihde- ja mainostarjonnassamme
– voi hän saada tästä yllykkeen harjoittaa (tai muulla tavoin muokata) oma
vartalonsa kohti tätä ideaalia. Silloin hän kävisi ”halun kohteesta”. Toki sama
toimii miesten kohdalla. Jos taas halun kohteeksi tulkitaan sivistyneisyys,
varakkuus tai yksinkertaisesti julkisuus – maine, ’tähteys’ – toimivat nämä
silloin yksilön päämääränä, ainakin heillä, ketkä eivät ole käänteisessä
suhteessa Toisen haluun (ts. haluavat turhauttaa sen).
Henkilökohtaisesti arvelen, että nykyinen liikunta- ja
ravinto-oppien suosio on saanut suurimman osan menestyksestään juuri halun (desiren)
ansiosta: kun tavallinen neurootikko (siis, kansalainen) etsii vastausta
kysymykseen ”mikä näyttäytyy Toiselle haluttavalta” - ja siis mitä Toinen
haluaa - on kohde mainos- ja viihdetarjonnassa varsin usein tietynlaisen
vartalon omaava mies tai nainen. Jos tästä saadaan vastaus kysymykseen
”millainen minun tulisi olla (jotta olisin haluttu)”, on tapahtunut
neurootikolle tyypillinen halun (desire) tulkitseminen vaateeksi (demand):
”jotta olisin haluttava, minun tulee olla tuollainen.” Tämä on kulttuuriselta
kannalta jokseenkin harmillinen ilmiö, ainakin mikäli trendi ei
lähivuosikymmeninä tule muuttumaan (eli imaginaariseen tasoon (kehoon)
taantunut kiinnostus alkaisi palautua symbolisen tason asioihin – sisältöön),
mutta kohtuullisissa mitoissa sillä on omat etunsakin: liikunta- ja
ravinto-oppiharrastukset voivat tarjota sisältöä yksilön elämälle (hysteerikolle kieltäymyksestä saatava nautinto sekä pyrkimys päästä Toisen halun kohteeksi, "object a":ksi; pakkoneurootikolle tarkka sääntöjen järjestelmä noudatettavaksi) ja ne
tarjoavat parhaimmillaan sekä fyysistä terveyttä että narsistista
tyytyväisyyttä itseen – siis nk. ”itsetuntoa” – mikäli yksilön ideaalit ovat
kohtuullisella tasolla ja siten siis saavutettavissa.
Kuitenkin, koska neurootikolle on tavanomaista olla
tyytymätön ulkonäköönsä – johonkin osaan kehostaan – ja koska halulla on tapana
pyrkiä pysymään elossa, on tärkeätä, että yksilöllä on myös muita
tavoiteltavissa olevia ideaaleja, kuin vain omaa kehoa koskevia. Subjektinkin
kannalta tämä on toivottavaa, sillä se, että pyrkii olemaan ”some-body”, on
arveluttavan lähellä fallisen kehitysvaiheen imaginaarista positiota suhteessa
ensimmäiseen Toiseen; ts. aikaa, jolloin lapsi pyrkii olemaan äidilleen
phallos, imaginaarisella tasolla - eikä symbolisella tasolla ja suhteessa
toiseen Toiseen, kuten tulisi tapahtumaan suotuisan kehityksen jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti